perjantai 15. tammikuuta 2016

Morning routines

aamu Mä oon ihminen, joka ponkaisee heti sängystä ylös, kun kello soi. En voisi koskaan torkuttaa, sillä en saa enää unen päästä kiinni ja näkisin vain rauhattomia univälähdyksiä siitä, kuinka nukun pommiin ja myöhästyn töistä. Mä oon tosi tunnollinen ja haluan olla joka paikassa aina ajoissa. En tykkää herätä kiireessä ja lähteä tukka sekaisena syömättä aamupalaa töihin. Tiedän tarvitsevani aamulla sen tietyn aikaa laittautuakseni ja pukeutuakseni, syödäkseni aamupalan ja muutaman minuutin rauhoittumiseen. Mieheni taas on torkun ystävä ja nousee sängystä aina viime minuuteilla, mutta miehet nyt onkin ihan eri asia.:D
2016 Suuntaan aina ensimmäisenä vessaan, pesen kasvot ja levitän kosteusvoiteen. Näin talviaikana lähden kosteusvoiteen imeytymisen ajaksi nopsaan alakerrassa käymään napsauttamassa auton lämmittimen päälle ja laitan samalla muutaman valon alakertaan. Kipuan takaisin ylös ja meikkaus saa alkaa. Mulla menee arkimeikkiin noin 10-15 minuuttia, vähän riippuu, kuinka väsynyt olen. Meikin jälkeen laitan nopsaan hiukset ja puen vaatteet. Musta on tullut tosi laiska mun hiusten suhteen. Ennen jaksoin laittaa erilaisia kampauksia, mutta nykyään hiukset menee kiireessä vaan nopealle ponnarille tai jätän ne auki. Hiukset tosin kiittävät enemmän tästä tavasta, kun lämpökäsittelyä tulee käytettyä enää niin harvoin!
IMG_4866 Meikin jälkeen kapuan alakertaan ja jos mieheni ei ole kotona, Hessu tulee myös ja haluaa pihalle. Jos A jää nukkumaan, jää Hessukin.:) Hessu on siitä ihana, että täällä maalla ollessa ei välttämättä tarvitse lähteä aamuisin itse pihalle, vaan Hessu käy itse ulkona, kiertää ja merkkailee reviirinsä läpi, jonka jälkeen hän tulee oven taakse ja haukahtaa kerran ilmoittaakseen, että haluaa sisälle! Iltaisin käydään lenkillä ja vapaapäivinä lähdetään aamuisinkin pitkälle lenkkarille. Joskus päivällä meidän töissä ollessa saattavat vanhempani käydä Hessun kanssa vielä kävelyllä.
20161 Syön arkiaamuisin usein puuroa, leipää ja itsepuristettua mehua. Aamuvuoroon oon laskenut itselleni tasan tunnin verran aikaa ja jokaisella minuutilla on ehdoton tärkeytensä!:D Aamupalaa syödessä haluan hetken aikaa rauhoittua. Luen yleensä uutisia, sisustuslehtiä, mainoksia tai Aku Ankkaa. Kun kello on varttia- kymmentä vaille kahdeksan, kipuan ylös viimeistelemään aamutoimet eli pesemään hampaat, laittamaan korut ja suukottamaan A ja Hessu ja sitten onkin aika lähteä.:)

Löytyykö muilta samoja aamurutiineja?

29 kommenttia:

  1. Hih ihan pakko kommentoida, että mun aamutoimet menee ihan samalla hyväksi havaitulla tavalla! :D Tosin joskus, etenkin oikein pimeinä marraskuun aamuina, saatan tehdä eväät mukaan töihin ja syödä vasta siellä hiljakseen tietokoneen ääressä. Aamuisin kun on silloin erityisen vaikeaa herätä... :) Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla, että löytyi samoja tapoja!:) mun pitäis ottaa myöskin välillä aikalisä ja tehdä useammin eväitä töihin, siinä kun säästääkin jo jonkin verran!:)

      Poista
  2. Mikä ihana postaus :) Laitoin juuri tänään samat hammasmukit tilaukseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Saija!:) <3 noi hammasmukit on kyllä niin ihanat!

      Poista
  3. Mistä noi ihanat hammasmukit on?

    VastaaPoista
  4. Edellisessä kirjoituksessa oli kaunis pyyheteline, mistä olet hankkinut?

    VastaaPoista
  5. Oon ihan samanlainen; inhoon torkkunäppäintä. Ei siinä mitenkään pysty enää nukkumaan jos se vähän väliä herättää.
    Ihana toi Hessu; ulkoilee itse aamuisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin!:D Hessu on niin innoissaan, kun saa vahtia omaa isoa reviiriään.:)

      Poista
  6. Ihana postaus!<3 tällaisia "rutiini"juttuja on just tosi kiva lukea. Muistan sun tehneen joskus aikoja sitten myös kivoja meikkitutoriaaleja, joten jos saa toivoa, niin niitä toivoisin näkeväni blogissasi vielä joskus! Ja tietty sun lempparimeikit/meikkikokoelma kiinnostais myös :) Tosi kiva, kun bloggailet taas niin ahkerasti<3

    - Norppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos paljon, ihana kuulla!:)♥ Ja ehdottomasti saa ehdottaa kaikenlaisia postaustoiveita! Voisin tässä miettiä jotain kivaa pientä meikkiaiheisia postauksia!:)

      Poista
  7. Ihanaa kun bloggaat taas useemmin <3 sun blogi on ihanan aito! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, kiitos!♥ Ihana kuulla, että oot tykännyt lukea höpötyksiäni!:)

      Poista
  8. Jaa-a,riippuu nousunopeus,onko muita,vai itekseen ja tietty iästäkin johtuva jäykkyys...toi Donald Duck hyvä :D

    VastaaPoista
  9. Kiva postaus <3 Iski hirveä ikävä sinua ihana!:) -K

    VastaaPoista
  10. Kuuntele: Heikki Kuula - Koirakaveri

    Hessu<3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaa, en kestä!:D♥ Pääsin nyt vasta kunnolla kuuntelemaan tän kappaleen, ihan mahtava!

      Poista
  11. Kuulostaa ihanalta aamulta :) mutta mielestäni olisi tärkeää ennen ruokailua pestä hampaat. Koska jos syö ensin on happohyökkäys käynnissä samalla kun harjaa hampaita ja tämä vaurioittaa hampaan pintaa. Tai jos haluaa ensin syödä olisi järkevää odottaa puoli tuntia ennen hampaiden pesemistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoo, en oo kyllä tullu koskaan ajatelleekskaan tällasta! Ihan hyvä tietää kyllä.:)

      Poista
  12. Meidän aamurutiinit riippuu paljon siitä, ollaanko menossa kerhoon tai vauvakinoon vai saadaanko mahdollisuus nukkua pitkään, joka taas riippuu siitä, että tuleeko hampaita ja kiukuttaa vai näkeekö neiti pahaa unta, ettei halua enää jatkaa unia.

    Mutta yleensä torkutan jonkun 5 min ennen lopullista heräämistä silloin kun on jonnekkin aamumeno, muuten torkutan tunnin ja Venla saa touhuta omiaan, samalla kun torkun, niin kuulostelen, ettei tee pahuuksiaan.

    Venlalla vaan tuppaa vaihtelemaan se, että nukutaanko putkeen 11 tuntia vai herätäänkö 8-9 tunnin unien jälkeen juomaan vettä ja sitten jatketaan unia vielä 2 tuntia. Itse väsyn nopeammin päivällä, jos en saa nukkua sinne yhdeksään saakka heräämättä. Nuo aamuheräämiset häiritsee unta todella paljon :D . Kun eivät jatkuisi enää pitkään. Tai kumpa jaksaisi sillä samalla boostilla kuin pikkuvauva-aikaan, vaikka heräsi useammin.

    Nyt on touhutaapero, ei mikään älyvilkas adhd, mutta kuitenkin jokapaikassa. Sisustaminen on ihan mahdotonta, koska Venla pääsee kiipeämään ja saa hyllyiltä kaiken. Ja laatikot tongitaan myös :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sie ootansainnut sen torkuttamisen.:)♥ Pienikin lepo on tarpeen, kun on pieni lapsi talossa.:)

      Poista
  13. Ihana postaus ♡ ja nuo hammasmukit on kyllä niin täydelliset!
    Mua muuten kiinnostais tietää onko sulla snapchat? :-) jos on, niin olis kiva seurailla sua ♡♡♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ihana viestistäsi ja anteeksi tuhannesti, kun on kestänyt näin kauan vastata! Tää viesti oli mennyt multa jotenkin ihan ohitse.:(
      Mulla ei valitettavasti oo snapchattia, en oo vaan koskaan oppinu käyttään sitä ja siihnen se on sitte vaan jäänyt.:D Mutta ihana kuulla.♥

      Poista
  14. Hei, mikä mehulinko tuo on? :) Oletko tykännyt? Haluaisin itsekin mehulingon ja etsin edelleen sellaista hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi meidän kone ei oo linko, vaan Hurom -merkkinen puristin, mikä puristaa hitaasti mehun ja ottaa kaikki tärkeimmät vitamiinit talteen kasviksista ja hedelmistä, toisin kuin linko, joka hävittää puolet taivaan tuuliin.:) Ollaan tykätty ihan hirveästi tästä ja on tullut kyllä tehtyä mehua joka päivä!
      Ennen lingon ostamista kanstii perehtyä eri malleihin ja varsinkin näihin hitaisiin puristimiin, jotka on paljon laadukkaampia ja säilyttävät mehun laadun parempana!:)

      Poista
    2. Aijjaa, mielenkiintoista! Täytyyykin perehtyä asiaan, kiitos vastauksesta. :)

      Poista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.