torstai 2. kesäkuuta 2011

Celebration


Eilen vietettiin Annin ja Pian kanssa syntymäpäiviäni. Syötiin, juteltiin ja juotiin mun SodaStreamilla tehtyä kolaa. Anni kuitenkin joutui lähtemään pian pois, kun oli ostanut liput aikaisemmin Porkka Playboysin keikalle. Hauskaa kuitenkin oli ja sain Annilta aivan valloittavan ihania vaaleanpunaisia ruusuja ja kuohuviiniä. Kiitoksia paljon Annille lahjasta.:) En muistakaan, milloin olisin viimeksi saanut kukkia!


Pia toi suloisessa muumikassissa mulle tuon himoitsemani Silhouetten hiuslakan ja muumi keittiöpyyhkeen! :) Kiitokset Mummolta ja papalta sain myös keittiöpyyhkeitä ja sitten sain tuollaisen erikoisen posliinisen koristemunan sekä myös vähän suklaata. Töistä sain kuohuviiniä, jonka käytin eilen ja Sirpa oli tuonut meille töihin pienet pikarikakkuset    

Tää maistu aivan liian hyvältä!
Pian kanssa jatkettiin juhlimista kaksisteen ja otimme Wii -ohjaimet kauniiseen kateen ja alettiin pelaamaan Mario Partya! Oli aivan mieletön mittelö ja mehän voitettiin hardilla oleva vastustaja 12-4! Sitten olikin aika lähteä paikalliseen laulamaan parit viisut.

Hessukin kantoi kortensa kekoon lahjan suhteen ripuloimalla olohuoneeni matolle töissä ollessani. Oli mukava tulla paskalta löyhkäävään kotiin ja alkamaan jynssäämään mattoa puhtaaksi, kun vieraat oli puolen tunnin päästä tulolla ja ruoatkin piti valmistaa. Odotan innolla kuumia matonpesukelejä!!

2 kommenttia:

  1. ihanat parveketuolit :) mistä tuommoiset löytää?

    VastaaPoista
  2. ellu: Kiitoksia! :) Sotkasta löysin omani viime kesänä :) Hyvät kalusteet on ollu!

    VastaaPoista

Kiitoksia paljon viestistäsi.:)

Huom! En julkaise kommentteja, jotka koen liian henkilökohtaisiksi tai loukkaaviksi.